Lepoviikko
Lepoviikko alkoi 29.6.2020. Vedin viimeisen treenin ensimmäiseltä kuuden viikon jaksolta 28.6.2020.
Lepoviikolla syödyn ravinnon määrä aina pienenee. Syön 5 kertaa päivässä joten syöntikerrat eivät vähene mutta ruuan määrä on huomattavasti pienempi kuin viikoilla joilla treenataan.
Aamupalalla saa hiilihydraattia, proteiinia ja rasvaa sopivassa suhteessa. Olen tottunut "syömään" aamupalani aina juomalla, koska aamulla ei oikein mikään kiinteä tahdo mennä alas. Rahkaa, hedelmäsosetta, marjoja, kaurahiutaleita, rypsiöljy tai soijalesitiini ja heraproteiinia. Joukkoon vähän vettä ja mössö blenderiin ja ääntä kohti.

Seuraavan aterian syön töissä. Yleensä riisiä ja kanaa tai naudan jauhelihaa. Joskus sitten riisin tilalla pastaa tai perunaa vaikka harvemmin tulee noita muita käytettyä. Riisi kun on halpaa ja tosi näppärä ja nopea keittää. Sekaan kasviksia ja raejuustoa sekä oliiviöljy.
Kolmas ateria onkin välipala ja silloin otan herat ja syön pähkinät. Cashewpähkinät ovat hyvä rasvanlähde ja maistuvat myös. Herana juon tällä hetkellä MyProteinin Impact Whey Protein -konsentraattia vaniljan makuisena. Menettelee. Ei paras muttei huonoinkaan Laitan linkin artikkelin loppuun mikäli kiinnostaa käydä tsekkaamassa tuo tuote.
Neljäs ateria eli päivällinen. Riisiä ja... hetkinen... ei sittenkään riisiä. Kanaa, pelkkää kanaa. Tai no on siinä nuo kasvikset ja raejuusto mutta nälkä tuntuu jäävän kun hiilareita ei tule kuten lounaalla. Lisukkeeksi oliivi- tai rypsiöljyä, kumpaa sattuu saatavilla olemaan.
Viides ja päivän viimeisenä ateriana on samanlainen mössö kuin aamupalallakin ja juurikin samoilla määrillä. Tämän jälkeen jaksaa nukkua aamuun asti yhteen kyytiin ja aloittaa seuraava päivä taas samalla kaavalla!
Tämmöisellä setillä mennään tämä lepoviikko. Ensi viikolla ruuan määrä toivon mukaan nousee ainakin hiukan. Sitä odotellessa.
Ja tässä tuo lupaamani linkki siihen heraprotskuun: https://www.myprotein.fi/lisaravinteet/impact-whey-protein/10530943.html
Kommentoi oma päivän ateriasaldosi lepo ja treenipäivinä!